MEILLÄ LUONNOLLINEN KAUNEUS JA HYVINVOINTI KULKEVAT KÄSI KÄDESSÄ.

Luonnonkosmetiikan ABC osa 2: Miksi käyttää luonnonkosmetiikkaa?

”Rypytön iho 15 minuutissa” tai ”Kahdessa viikossa 20 vuotta nuoremmaksi” ovat mainoslauseita, joita luonnonkosmetiikkapakkausten kyljistä ei löydy. Eivätkö luonnonkosmetiikkatuotteet ole siis yhtä tehokkaita kuin synteettiset sisarensa vai lupailevatko synteettiset tuotteet ehkä liikoja?

Itse asiassa luonnonkosmetiikka on hyvinkin tehokasta. Siinä missä moni synteettisessä tuotteessa on esimerkiksi kasviuutteita ja –öljyjä vain lisukkeena voidepohjan koostuessa usein vedestä ja petrokemian jäteöljyistä, luonnonkosmetiikassa jo voidepohjana toimivat kasviöljyt ja –vahat, jotka itsessäänkin sisältävät iholle hyödyllisiä rasvahappoja ja vitamiineja. Jopa vesi on useissa luonnonkosmetiikan tuotteissa korvattu kukkaisvesillä. Luonnonkosmetiikkatuotteet ovat täyttä tavaraa, koska nekin raaka-aineet, joita tarvitaan esimerkiksi sopivan koostumuksen säätelemiseksi, ovat ihoa hoitavia. Saat siis pakkauksen täynnä tehoa sen sijaan, että se olisi puolillaan vaikkapa vettä, jota voisit lisätä hanasta itsekin. Lisäksi pakkaus sisältää mahdollisimman puhtaan luonnontuotteen eikä pitkälle prosessoitua lisäainepommia, jollainen ei tee hyvää sisäisestikään nautittuna.

DSC00492

Aivan ihmeitä luonnonkosmetiikkatuotteet eivät toki tee, joten ekokosmetologit ja luonnonkosmetiikkavalmistajat eivät halua luvata sellaista, mitä ei voida lunastaa. Yliampuvien ja tyhjienkin lupausten sijaan puhumme mieluummin rehellisesti ihon kunnosta ja siitä, mitä tuotteilla ja hoidoilla voidaan saavuttaa.

Monien synteettisten raaka-aineiden, kuten parabeenien haitallisuudesta kiistellään paljon. Emme ota kantaa siihen, aiheuttavatko ne ehkä syöpää tai muita väitettyjä haittoja. Joidenkin raaka-aineiden, kuten silikonien tiedetään nykyään olevan iholle vaarattomia, mutta ympäristön kannalta nekin ovat kestämätön valinta, koska ne eivät maadu ikinä. Moni synteettinen raaka-aine onkin suoranainen ympäristömyrkky, kun taas toiset toimivat hormonihäiritsijöinä. Luonnonkosmetiikassa ei olekaan kyse pelkästään siitä, onko raaka-aine haitallinen tai hyödytön iholle, vaan myös siitä, mitkä ovat sen vaikutukset ympäristöön. Moni on myös havahtunut miettimään kantamaamme kemikaalikuormaa ja sitä, voisiko sitä pienentää. Jos siis löytyy ekologisempi vaihtoehto, niin miksi ei?

DSC00468

DSC00495

Ai niin, mutta eihän luonnonkosmetiikka toimi. Ei toiminut ainakaan silloin viisi vuotta sitten, kun kokeilin sarjan X meikkivoidetta! Niin. Luonnonkosmetiikka on kehittynyt muutaman viime vuoden aikana jättiläisen askelin ja nykyään se voi kilpailla ihan tosissaan perinteisen kosmetiikan kanssa samalla viivalla. Puhdistustuotteiden puhdistusteho on ihan toista luokkaa kuin ensimmäisten markkinoille tulleiden luonnonkosmetiikkaputsarien, voiteet imeytyvät hyvin ja jättävät iholle silkkisen pinnan, meikkivoiteet levittyvät iholle rullaamatta ja pitäviä deodoranttejakin  löytyy. Jos haluaa valita vihreämmin, ei tarvitse enää tinkiä laadusta!

On vain muutamia tuotteita, joita ei ole toistaiseksi onnistuttu toteuttamaan luonnonkosmetiikan keinoin riittävän hyvin tai ollenkaan: kynsilakka, vedenkestävä ripsiväri, hiuslakka ja muutamat muut hiustenmuotoilutuotteet. Lisäksi jotkin tuotteet toimivat hiukan eri tavalla kuin mihin ehkä olemme tottuneet. Esimerkiksi luonnonkosmetiikan hoitoaineet eivät jätä hiuksia samalla tavalla liukkaan silkinsileiksi kuin synteettiset vastineensa, koska niissä ei ole hiuksen pintaa silottavaa silikonia. Toisaalta on hyvä muistaa, että silikoni ei hoida hiusta, se vain muodostaa hiuksen pinnalle silottavan kalvon. Aidosti hoitavilla kasviöljyillä ja –uutteillakin saadaan kuitenkin hoitava ja riittävän selvittävä tulos, kun hiuksille valitaan sopivat tuotteet ja hyväksytään se, että vaikka luonnonkosmetiikan tuotteet ovat hoitavia ja hyviä, ne eivät aina ole identtisiä perinteisiin kemikaliotuotteisiin verrattuina.

Jos haluat testata luonnonkosmetiikkaa hiukan edullisemmin, niin heinäkuun 2016 aikana saat Chillissä kosmetologi- tai parturi-kampaamopalvelun yhteydessä ostetuista EkoPharma-tuotteista 10 % alennuksen.

 

Facebook
Pinterest
Twitter
LinkedIn
Jatka lukemista

Muita artikkeleita