Tapaa
CHILLERS
EKOKOSMETOLOGI
JOHANNA HAAPALA
Olen Hius- ja Kauneusstudio Chillin omistaja ja kosmetologi Johanna Haapala. Valmistuin SKY-Cidesco kosmetologiksi 2007 toukokuussa Espoon Omniasta, jonka jälkeen olen kouluttanut itseäni tasaiseen tahtiin kosmetologitöiden ohella. Valmistuin keväällä 2015 koulutetuksi ekokosmetologiksi. Vuonna 2017 suoritin myös Ayurveda-ihoterapeutti -koulutuksen, jonka jälkeen suunta holistiseen kauneudenhoitoon kirkastui.
Kiinnitän ekokosmetologina huomiota mm. kokonaisvaltaiseen kauneuden hoitoon, sekä kosmetiikassa käytettäviin aineosiin. Haluan jakaa tätä tietoa ja osaamista työni kautta. Minusta kaunis iho on kokemus omasta sisäisestä kauneudesta ja itsensä hyväksymisestä. Hoitolassani käytetään ainoastaan laadukasta luonnonkosmetiikkaa.
Olen mielestäni helposti lähestyttävä, ystävällinen ja rento, joten luokseni tulemista ei tarvitse jännittää. Olet hyvin tervetullut hemmottelemaan itseäsi vaikkapa kasvohoitoon, tai ehkä jopa kärsimään vähän kauneuden eteen. Lempitöihini nimittäin kuuluu ehdottomasti brasilialaiset sokeroinnit, joita olen tehnyt jo vuodesta 2007 saakka.
Suhtaudun työhöni liikkeen omistajana ja kosmetologina suurella nautinnolla ja ilolla.
EKOKAMPAAJA
ANNE LEHTONEN
Olen Hius- ja Kauneusstudio Chillin parturi-kampaaja ja ekokampaaja Anne Lehtonen. Olen iloinen, reipas ja huomioon ottava asiakaspalvelija. Valmistuin yrittäjyyspainotteisesta SOTEKA-tiimikoulusta Jyväskylän ammattiopiston hiusalalta vuonna 2003.
Työvuosien karttuessa hiusten luonnollinen ja ekologinen hoito alkoi kiinnostaa ja vuonna 2016 valmistuinkin ekokampaajaksi Kuopion ammattiopistosta. Suurena intohimona ja mielenkiinnon kohteena ovatkin nyt erilaiset ekologiset hiusten ja hiuspohjan hoidot sekä kasvivärjäys.
Käsittelyssäni syntyy monenlainen tyyli ja siinä sivussa kevenee sydän höpötellessä enemmän tai vähemmän vakavista asioista!
EKOKOSMETOLOGI
MILJA KÄRKKÄINEN
Olen Hius- ja Kauneusstudio Chillin kosmetologi Milja Kärkkäinen. Valmistuin keväällä 2006 SKY-kosmetologiksi ja ylioppilaaksi Jyväskylän ammattiopistosta, vuonna 2016 valmistuin ekokosmetologiksi ja vuonna 2017 Ayurveda-ihoterapeutiksi. Olen tarkka ja asiantunteva asiakaspalvelija. Lähden mielelläni mukaan jutusteluun, mutta ihan yhtä mielelläni teen myös ns. hiljaista palvelua, jos se sopii sinulle paremmin
Tykkään yhtä lailla niin rivakkojen brassisokerointien kuin lempeiden hemmotteluhoitojenkin tekemisestä! Minua on tituleerattu helläkätiseksi ja supertarkaksi sokeroijaksi, kun taas hieronnoissa saan kiitosta sopivan napakoista otteistani. Minusta onkin ihanaa soveltaa erilaisia hierontatekniikoita parhaan tuloksen ja rentoutumisen takaamiseksi. Nautin myös ongelmanratkaisusta erityisesti herkän ja punoittavan ihon hoidossa – on mahtavaa nähdä, miten oikeanlainen hoito saa oikuttelevan ihon taas hehkumaan!
ekokosmetologi
Johanna Syyrakki
Olen ekokosmetologi Johanna Syyrakki ja aloitan työt Hius ja Kauneusstudio Chillissä kesän ajaksi, ja ehkä pidemmäksikin aikaa. Pidin juuri tauon vanhempainvapaan vuoksi ja nyt on hienoa päästä takaisin kosmetologin työhön. Valmistuin kosmetologiksi vuonna 2012 Jyväskylässä ja ekokosmetologiksi vuonna 2017. Luonnonkosmetiikka on ollut osa elämääni jo pitkään, enkä voisi enää kuvitella luopuvani siitä.
Uskon kokonaisvaltaiseen lähestymistapaan kauneudenhoidossa, sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Erityisen paljon nautin kasvohoitojen ja muiden hemmotteluhoitojen tekemisestä. Karvanpoisto, kuten brasilialainen sokerointi, on myös vahvuuteni, joten sinun ei tarvitse jännittää, kun tulet sokerointiin.
Tervetuloa rentoutumaan ja hemmoteltavaksi!
TERVETULOA CHILLIIN!