MEILLÄ LUONNOLLINEN KAUNEUS JA HYVINVOINTI KULKEVAT KÄSI KÄDESSÄ.

Unna – tunne metsä ihollasi

Hoitolaamme rantautui pari viikkoa sitten aivan uusi suomalainen luonnonkosmetiikkasarja Unna Nordic, joka on valloittanut meidät maanläheisillä, metsäisillä tuoksuillaan (jotka muuten miellyttävät myös miehiä!) ja tehokkailla raaka-aineillaan. Koko tuotesarja on vegaaninen ja sen takana on Naviter, jonka jo tunnemme EkoPharman valmistajana. Unnan tuotekehityksessä on kuitenkin ollut mukana alusta asti myös kosmetologeja tavoitteena saada aikaiseksi tuotteita, jotka ovat sekä tehokkaita että miellyttäviä käyttää. Testailujemme perusteella voimme tässä vaiheessa todeta, että tavoite on todellakin saavutettu! Varsinkin kasvohoidoissa tuotteet pääsevät vielä aivan uusiin ulottuvuuksiin, kun männyn, katajan ja mustakuusen tuoksut kuljettavat mukanaan elämykselliselle metsäretkelle.

Olemme jo jonkin aikaa tuoneet esille kasvoveden merkitystä kosteuttavana hoitotuotteena ja opettaneet lotraamaan sitä iholle, ja Unna on täysin samalla linjalla kanssamme. Unnan ”kasvovedet” ovatkin nimeltään hoitovesiä, mikä korostaa tuotteen hoitavaa vaikutusta ja käyttötapaa iholle jätettävänä hoitotuotteena. Tuotekehittäjät Unnan takana painottavat, että hoitoteho tulee hoitovesistä ja seerumeista, ja kosteusvoide, vaikkakin toki tärkeä osanen ihonhoitoa sekin, on enemmän kosteuden haihtumista estävä ja suojaava kuin varsinaisesti kosteuttava ja hoitava tuote. Suomalaiset kärsivät perinteisesti pintakuivasta ihosta, joten kehotammekin lämpimästi kokeilemaan tänä talvikautena, miltä iho tuntuu, jos se saa pelkän kosteusvoiteen sijaan reilusti hoitovettä ja seerumia. Iho on aivan varmasti pehmeämpi ja raikkaampi!

Mahdollisimman suuri osa Unnan raaka-aineista on suomalaisia. Yksi kiinnostavimmista on koivunmahla, joka itse asiassa komeilee heti INCI-listan ykkösenä hyvin monessa tuotteessa veden sijaan. Koivunmahlaa voisi tituleerata Suomen aloe veraksi, joka paitsi sitoo tehokkaasti kosteutta ihoon, on myös uusiutuva raaka-aine. Koivuallergiset, huokaiskaa helpotuksesta: koivunmahlasta puuttuvat allergisoivat proteiinit, joten hyvin todennäköisesti voitte käyttää näitä tuotteita aivan huoleti. Toinen tärppiainesosa, jota emme muista aiemmin kosmetiikassa nähneemme, on kirkastava raparperiuute, jota löytyy muun muassa puhdistusgeelistä, PHA-kuorinnasta ja anti-age -seerumista.

Lisäksi tuotteissa käytetään muun muassa tämän päivän hittejä eli prebiootteja (jotka tukevat ja tasapainottavat ihon toimintaa, peräisin sokeriruo’osta) ja fermentoituja eli maitohappokäymisellä pilkottuja raaka-aineita, kuten superkosteuttavan hyaluronihapon kaltaista, sokereista fermentoitua polysakkaridia ja fermentoitua granaattiomenauutetta, joka tutkitusti muun muassa lisää kollageenin muodostusta hidastaen näin ihon ikääntymistä. Löytyypä tuotteista perustellusti myös paljon käytettyä ruusunmarjaöljyä, koska ruusunmarja on kaikista antioksidanttisin marja, sekä rauhoittavaa kaurauutetta ja punajuuresta saatuja kosteuttavia ja anti-age -ainesosia.

Varaa sinäkin aika Unna-kasvohoitoon (voit valita minkä tahansa kasvohoidon, ne kaikki voidaan tehdä myös Unna-tuotteilla) ja tunne metsä ihollasi!

 

 

Facebook
Pinterest
Twitter
LinkedIn
Jatka lukemista

Muita artikkeleita