MEILLÄ LUONNOLLINEN KAUNEUS JA HYVINVOINTI KULKEVAT KÄSI KÄDESSÄ.

Meikkiopastus osa 2: huulimeikki

Huulimeikki on silmämeikin ohella se meikin osa-alue, jota voi vaihdella ja jolla voi leikitellä melkeinpä mielin määrin. Poskipuniin verrattuna väriskaala on hurjan paljon laajempi sävyvalikoiman ulottuessa vaaleista ja nudeista tummiin viininpunaisiin ja violetteihin. Huulimeikki soinnutetaan yleensä sopimaan poskipunan ja silmämeikin kanssa, jolloin koko meikki on joko viileän tai lämpimän sävyinen, mutta kokeilunhaluiset voivat rohkeasti testata sekoitella värisävyjä keskenäänkin. Samoin huulipuna valitaan yleensä sopimaan perusvarmana ratkaisuna hiusten ja/tai vaatteiden väriin, mutta toisaalta vaikkapa oranssit hiukset ja railakkaanpinkki huulipuna voivat olla ihastuttavan kirpsakka yhdistelmä.

DSC00816

Huulipuna ja –kiilto näyttävät parhailta hoidetuilla huulilla, kun taas rutikuiville, rohtuneille huulille mikään huuliväri ei levity kauniisti. Hoida siis huulten ihoa rasvaamalla ja kuorimalla sitä tarvittaessa. Pehmeillä huulilla meikki myös pysyy kauniimmin, etenkin jos pohjustat huulet ensin. Pohjustuksen voi tehdä levittämällä puhtaille huulille ja huulten reunoille kevyesti meikki- tai peitevoidetta.

Pohjustamisen jälkeen käydään huulten rajat läpi huulipunan väriin sopivalla huultenrajauskynällä. Pomminvarma ratkaisu on aivan tai lähes huulipunan värinen rajauskynä, mutta kynän värilläkin voi leikitellä: esimerkiksi vaaleahkoon huulipunaan saa särmää tummemmalla rajauskynällä. Koko rajausta ei tarvitse eikä kannatakaan vetää kerralla, vaan kannattaa tehdä hyvin pieniä kynänvetoja tai jopa pisteitä aloittaen keskeltä ja liikkuen amorinkaarta pitkin ulospäin. Huulten ulkonurkissa voit halutessasi vaihtaa rajauksen piirtosuunnan ulkonurkista sisäänpäin, muutoin saat tuloksesta yleensä symmetrisimmän piirtämällä rajausta keskeltä sivuille. Jos sinulla on kovin kapeat huulet tai esimerkiksi pulleampi alahuuli, mutta kapea ylähuuli, voit piirtää kapean huulen rajauksen omaa luonnollista huulen rajaa hiukan leveämmäksi liioitellen, mutta varo, ettet vedä överiksi!

DSC00824DSC00776

Lisäkestävyyttä huulipunalle saa värittämällä koko huulet kevyesti rajauskynällä. Rajauskynän ja huulipunan tai –kiillon väristä ja omista mieltymyksistäsi riippuen voit jättää rajauskynän jäljen teräväksi tai pehmentää ja häivyttää sitä hiukan esimerkiksi huulipunasiveltimellä tai vanupuikolla. Tämän jälkeen on huulipunan vuoro. Kestävimmän tuloksen saat levittämällä ohuehkon, mutta kuitenkin peittävän kerroksen huulipunaa siveltimellä. Tämän jälkeen ota esimerkiksi kasvopaperi tai nenäliina ja paina huulet yhteen sen ympärille, jolloin enin rasva tarttuu paperiin ja väripigmentti jää huulille. Vielä lisäkestoa halutessasi puuteroi huulet kevyesti ja tarvittaessa käy huulet vielä kertaalleen läpi siveltimellä.

Huulipunista kestävimpiä ovat huulilla kuivemman tuntuiset, voimakaspigmenttiset punat, kuten Zuiin Lipstick. Näiden lisäksi puikkomuotoisena löytyy myös Sheerlips -kuultopunia, jotka ovat koostumukseltaan hiukan hoitavampia ja vähäpigmenttisempiä, mutta kuitenkin vielä reilusti huulipuniksi luokiteltavissa. Nestemäiset tai voidemaiset huulipunat tai –maalit, kuten Zuiin Satin Lip Colour, muistuttavat koostumukseltaan ja pakkaustavaltaan huulikiiltoja, mutta niissä on enemmän pigmenttiä ja ne kestävät huulikiiltoja paremmin. Lip Tint -huulikiilloissa on vähiten pigmenttiä ja ne ovat huulilla kaikkein voidemaisimpia ja ”tahmaisimpia” kestäen näin huulilla kaikkein huonoiten. Vain kevyttä säväystä kaipaaville tai esimerkiksi hyvin kuiville huulille ne kuitenkin ovat varteenotettava vaihtoehto.

DSC00784DSC00767DSC00765

Facebook
Pinterest
Twitter
LinkedIn
Jatka lukemista

Muita artikkeleita