MEILLÄ LUONNOLLINEN KAUNEUS JA HYVINVOINTI KULKEVAT KÄSI KÄDESSÄ.

Luonnonkosmetiikan ABC osa 1: Mitä luonnonkosmetiikka on?

Yksi tämän hetken kuumimmista kauneustrendeistä on luonnonkosmetiikka. Luonnonkosmetiikan suosio on kasvanut räjähdysmäisesti ja uusia luonnonkosmetiikkasarjoja ja –tuotteita on parin viime vuoden aikana putkahdellut markkinoille kuin sieniä sateella. Kaikkinensa nykyinen kosmetiikkatarjonta on niin laajaa, että purkkiviidakossa voi helposti tuntea eksyvänsä, joten tässä teille pieni luonnonkosmetiikan ABC oppaaksi!

DSC00450

 

Luonnonkosmetiikka-nimike itsessään ei ole mitenkään valvottu tai säädelty, joten periaatteessa ihan mitä tahansa tuotetta voi väittää luonnonkosmetiikkatuotteeksi, vaikkei se olisi luonnonkosmetiikkaa tai edes luonnon raaka-aineita nähnytkään. Valitettavasti tällaista viherpesua esiintyy jonkin verran ja kuluttaja tulee helposti harhaanjohdetuksi, kun tuotetta markkinoidaan luonnollisena ja/tai ratsastetaan jollakin tietyllä luonnon raaka-aineella, vaikka tuote ei todellisuudessa ole yhtään perusmarkettituotteita luonnollisempi. Tuotteen INCI- eli raaka-ainelistauksesta voi toki tarkistaa, mitä ainesosia tuote sisältää, mutta pelkästään luonnonkosmetiikassa sallittuja ainesosia on satoja ja nekin ilmoitetaan usein pelkästään latinankielisellä nimellään, eikä phenethyl alcohol tai sodium ascorbyl phosphate ehkä kerro kuluttajalle yhtään mitään.

 

DSC00432

DSC00453

Alan ja tuotteiden säätelemiseksi sekä kuluttajien avuksi onkin kehitetty erilaisia sertifiointijärjestelmiä, eli Pro Luonnonkosmetiikka ry:n sanoin alaan erikoistuneet riippumattomat organisaatiot (kuten FI-Natura, EcoCert, Natrue, BDIH ja Soil Association muutamia mainitaksemme) valvovat ja säätelevät luonnollista alkuperää olevaa kosmetiikkaa. Erityishuomion kohteena ovat paitsi tuotteiden raaka-aineet, myös valmistusprosessi aina tuotekehityksestä lähtien, pakkausmateriaalien hankinta, käyttö ja hävittäminen sekä tuotteiden varastointi, kuljetus sekä käyttö. Sertifiointi on tuotevalmistajalle maksullista, mistä syystä kaikki valmistajat eivät ole hakeneet tuotteilleen sertifiointia, vaikka tuotteet täyttäisivätkin luonnonkosmetiikan kriteerit pilkulleen. Toisaalta jos tuote on sertifioitu, se on varmasti luonnonkosmetiikkaa.

DSC00459

Pro Luonnonkosmetiikka ry listaa luonnonkosmetiikan pääperiaatteet seuraavasti:

  • Valmistuksessa tulee suosia luonnollisia raaka-aineita
  • Luomulaatuisia raaka-aineita tulee suosia aina kun se on mahdollista
  • Tuotteissa käytettyjen raaka-aineiden tulee olla mahdollisimman vähän prosessoituja
  • Raaka-aineita ja valmiita tuotteita ei saa testata eläimillä
  • Tuotteiden tulee aiheuttaa mahdollisimman vähän haittaa ympäristölle tuotteiden tuotannon, käytön ja hävittämisen aikana
  • Pakkausmerkintöjen ja markkinointiviestinnän pitää tarjota kuluttajalle täsmällistä ja oikeaa tietoa

Perusperiaate siis on, että luonnonkosmetiikka sisältäisi mahdollisimman paljon luonnollista alkuperää olevia raaka-aineita, mieluiten luomuviljeltyjä sellaisia, ja jos villikasveja tarvitaan, ne kerätään vastuullisesti ja mahdollisimman vähän luontoa kuormittaen – uhanalaisia kasveja ei käytetä. Myös muutamat synteettiset ainesosat ovat sallittuja esimerkiksi tilanteessa, jossa luonnon raaka-aine on mahdollista valmistaa myös synteettisesti ja synteettisesti valmistetun raaka-aineen käyttö on kestävän kehityksen kannalta edullisempaa. Näiden ainesosien käyttöä valvotaan tarkasti ja esimerkiksi synteettiset hajusteet ja väriaineet sekä silikonit ovat luonnonkosmetiikassa kokonaan kiellettyjä, koska ne ovat yksiselitteisesti haitallisia tai ainakin hyödyttömiä niin iholle, keholle kuin ympäristöllekin.

DSC00429

Tässä luonnonkosmetiikan kriteerit pähkinänkuoressa! Myöhemmin ilmestyvässä jutun kakkososassa pohditaankin, miksi käyttää luonnonkosmetiikkaa, eli luonnonkosmetiikan hyviä ja myös sen huonompia puolia.

 

 

Facebook
Pinterest
Twitter
LinkedIn
Jatka lukemista

Muita artikkeleita