MEILLÄ LUONNOLLINEN KAUNEUS JA HYVINVOINTI KULKEVAT KÄSI KÄDESSÄ.

Lakshmi – kauneutta luontoäidiltä

Vuoden alussa meille rantautui upea italialainen tuotesarja Lakshmi, joka ammentaa tietotaitonsa ayurvedasta jo noin 30 vuoden kokemuksella. Perinteisen ihotyyppiajattelun sijaan sekä Lakshmin tuotteet että hoidot on suunniteltu kokonaisvaltaisemmiksi eli sopimaan eri kehotyypeille (siis vatalle, pittalle ja kaphalle). Ihonhoitotuotteet ovat ICEA- ja AIAB-sertifioitua luonnonkosmetiikkaa ja niissä käytetään mahdollisimman paljon luomuraaka-aineita.

Tuotteiden INCI-listoista löytyy ainesosia, joita ei ehkä lähimetsästä löydy, mutta jotka ovat jo tulleet monelle tutuiksi ayurvedisista yrttivalmisteista: esimerkiksi neemiä ja shatavaria. Hiukan itämaissävytteiset, mutta silti lempeät tuoksut ovat puolestaan peräisin eteerisistä öljyistä, jotka eivät tokikaan ole vain tuoksua tuomassa, vaan ne todistetusti vaikuttavat myös ihoon ja koko limbiseen järjestelmään. Raaka-aineissa ja tuotteissa otetaan huomioon myös niiden yhteisvaikutus, eli ne on suunniteltu tukemaan ja tehostamaan toinen toisiaan synergisesti vaikka tuotteet olisivat eri ihonhoitolinjoista. Lakshmi todella menee pintaa syvemmälle!

Kun jo tuotteiden kauneusfilosofia vakuuttaa, kasvohoidoissa mennään vielä pidemmälle. Meillä Chillin ekokosmetologeilla on kasvohoidoista vuosien kokemus ja takataskussa useampi eri hieronta- ja hoitotekniikka, mutta kokemamme Lakshmi-hoito oli aivan alkurentoutuksesta lähtien ihan uudenlainen elämys. Jos aloitetaan perusasioista, niin perinteiset vanulaput ja karheat sienet unohdetaan kokonaan ja niiden tilalla käytetään harsoliinaa (ikään kuin pikaisena sheet maskina) ja lämmintä kukkaisveteen kastettua pyyhekompressia, mikä tuntuu paljon ylellisemmältä ja rentouttavammalta.

Hieronnat taas toteutetaan kehotyypin eli doshan mukaan, eli eri kehotyypeillä keskitytään hieromaan hiukan eri ihoalueita ja marmapisteitä sen sijaan, että hierottaisiin aina saman kaavan mukaan. Hierominen ei myöskään suinkaan pääty kasvojen ja dekolteen alueelle, koska naamion vaikutusajalla hierotaan vielä esimerkiksi pää tai jalat. Tämän Lakshmi-hoidon saat kokea kokonaisuudessaan valitessasi hoitomenustamme Ayurvedisen kasvohoidon, mutta toki käytämme Lakshmi-tuotteita sekä hoitotekniikoita tarvittaessa tilanteen mukaan soveltaen myös muissa hoidoissamme.

Lakshmin motto kuuluu: Made with Joy, ja tämä todella näkyy ja tuntuu Lakshmi-tuotteissa ja -hoidoissa. Tule sinäkin kokeilemaan ilolla tehtyjä tuotteita!

Facebook
Pinterest
Twitter
LinkedIn
Jatka lukemista

Muita artikkeleita