MEILLÄ LUONNOLLINEN KAUNEUS JA HYVINVOINTI KULKEVAT KÄSI KÄDESSÄ.

KESÄN IHONHOITO: AURINKOVAURIOIDEN SUOJAUSTA JA KORJAUSTA

Kesällä suurin osa huokaisee helpotuksesta, kun lisääntyneen ilmankosteuden ansiosta kasvoja ei enää kiristele ja sääret eivät pölise kuivuudesta. Viimeistään kesäkuussa voikin yleensä vaihtaa täyteläiset talvivoiteet kevyempiin. Vaikka kuivuus ei ehkä enää koettele, niin UV-säteily voi olla raakaa varsinkin kello 11-15 välillä ja etenkin heijastavalla rantahiekalla tai järvellä. Iholle kannattaakin tarjoilla muun muassa antioksidantteja sisältävää kasvoöljyä (kuten Unnan Vieno tai Essen Repair Oil), jotta iho saisi apua taistelussa tuhojaan tekeviä vapaita happiradikaaleja vastaan.

Aurinkosuojaus tahtoo jäädä monelta sellaiselta, jonka iho ei ole herkkä palamaan. On kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka palaminen lisääkin ihosyöpäriskiä entisestään, niin jo UV-säteily itsessään on riskitekijä – myös silloin, kun iho ei pala. Lisäksi UV-säteily aiheuttaa muitakin vaurioita, kuten pigmenttiläiskiä ja ihon ennenaikaista vanhenemista: veltostumista ja ryppyjä. Tärkein anti-age-hoito onkin ihon suojaaminen UV-säteilyltä! Iloksemme ekologiset aurinkotuotteet ovat kehittyneet valtavasti, ja voimmekin ylpeinä esitellä uuden suosikkimme EkoPharma Sun Shield SPF 30 -kasvovoiteen, joka levittyy täydellisesti jättämättä valkoista pintaa ja toimii samalla hoitovoiteena. EkoPharmalta löytyy myös herkällekin iholle sopiva Mustikka SPF 50+ -aurinkovoide. Jos haluat lyödä peräti kolme kärpästä yhdellä iskulla, tartu AlgaMariksen SPF 30 sävyttävään aurinkosuojaan, joka käy mainiosti sekä suojakertoimellisesta hoito- että meikkivoiteesta.

Jotta aurinkotuotteissa fysikaalisena suojana käytettävä titaanidioksidi ei jäisi tukkimaan ihoa, se pitää puhdistaa huolellisesti öljy- ja/tai savipohjaisella puhdistusaineella, kuten Essen Microderm Exfoliatorilla, joka myös kuorii ihoa samalla hyvin hellävaraisesti. Tällaista kevyttä mikrokuorintaa käyttäessä voi jättää muut kuorinnat tauolle. Paras vaihtoehto aurinkotuotteiden puhdistamiseen on kaksoispuhdistus eli sekä puhdistusöljy (Unnan Usva) että savipuhdistus (Unnan Raita), jolloin öljy tehostaa puhdistusta, mutta myös tekee siitä lempeämmän.

Jos pigmenttiläiskiä pääsee syntymään, kannattaa ottaa käyttöön Unnan muutaman viikon kuurina käytettävä Taimi-C-vitamiiniseerumi, joka vaalentaa tummia läiskiä ja kirkastaa muutenkin ihoa. Paahtava aurinko myös kuivattaa ihoa, joten huolehdithan ihon kosteutuksesta etenkin auringossa oleilun jälkeen käyttämällä runsaasti kasvovettä, mahdollisesti ihon tarpeiden mukaista seerumia, ainakin iltaisin pari tippaa kasvoöljyä sekä kosteusvoidetta. Epäpuhdas tai helposti tukkeutuva iho hyötyy puhdistavan naamion (Essen Clay Mask) käytöstä noin kerran viikossa, mutta sille ja muillekin ihotyypeille kannattaa käyttää lisäksi tarpeen mukaan kosteuttavaa naamiota (esim. Essen Cream Mask). Muistathan kosteuttaa myös vartalon ihoa esimerkiksi Acorellen After Sun -geelillä tai EkoPharman vartalovoiteilla.

Facebook
Pinterest
Twitter
LinkedIn
Jatka lukemista

Muita artikkeleita