MEILLÄ LUONNOLLINEN KAUNEUS JA HYVINVOINTI KULKEVAT KÄSI KÄDESSÄ.

Moni meistä valittelee talvella pakkasen ja lämmityksen kuivattavan ihonsa korpuksi, mutta kesäkin tuo omat haasteensa ihonhoitoon.

Siinä missä jotkut eivät tunnu palavan koskaan, toisten iho alkaa punoittaa suunnilleen jo säätiedotuksen luvatessa aurinkoista säätä. Kaikkein herkimmät pysyttelevät yleensä suosiolla varjossa ja silloinkin usein suojaavat itsensä pääasiassa vaatteilla, mutta jos tämä ei ole mahdollista, aurinkotuotteita pitäisi käyttää reilusti ja lisätä usein, vaikka tunnin välein. Sama pätee silloin, kun iholle tulee herkästi pigmenttimuutoksia, kuten maksaläiskiä. Maksaläiskiä voidaan jossain määrin vaalentaa esimerkiksi AHA-happohoitosarjoilla ja pitkäjänteisellä kotihoidolla hyvänä apuna esimerkiksi Anumati Naturalsin lakritsiuutetta sisältävä Vividness Elixir-seerumi. Tuloksia kuitenkin tulee hitaasti, ja parasta onkin yrittää ennaltaehkäistä pigmenttimuutosten syntyminen suojaamalla iho huolellisesti auringolta korkeilla suojakertoimilla ja riittävällä määrällä aurinkotuotetta – jo keväthankien aikaan.

 

Joskus kesän tulon huomaa ihon tukkeutumisesta ja epäpuhtauksien lisääntymisestä, varsinkin, jos lämpötilat nousevat korkeiksi, auringonpaistetta riittää ja aurinkovoiteilla lotrataan tunnollisesti. Niin kuin moni on huomannut, varsinkin fysikaalisesti suojaavat aurinkovoiteet ovat usein koostumukseltaan tavallisia kosteusvoiteita nahkeampia. Herkästi tukkeutuvalle kasvojen iholle kannattaa valita riittävän kevyt auringonsuojatuote, joka ei tuki. Erinomaisia vaihtoehtoja ovat esimerkiksi EkoPharman Kesä-voide SPF 15 sekä Anumati Naturalsin Active Day Cream SPF 25, jotka levittyvät hyvin ja sopivat mainiosti meikinkin alle.

Jos kuitenkin olet kuorruttanut kasvosi jollakin suojakertoimen 50+ jankilla, puhdista ihosi huolellisesti! Tavallinen puhdistusrutiini ei välttämättä riitä, eli harkitse kaksoispuhdistusta, jossa iholle levitetään ensin öljymäinen puhdistustuote, kuten EkoPharman Karpalo Puhdistusöljy, ja sen päälle toinen puhdistustuote, kuten EkoPharman Karpalo Puhdistusgeeli tai Vadelma Puhdistusvaahto. Myös Konjac-sienen tai puhdistusliina auttavat puhdistamaan ne viimeisetkin aurinkovoiteen rippeet kasvoilta. Olethan myös muistanut päivittää ihonhoitotuotteesi kesään sopiviksi? Harvalle sopii esimerkiksi sama kosteusvoide kesät talvet.

Vaikka kesällä pärjää yleensä kevyemmillä tuotteilla, aurinko kuitenkin myös kuivattaa ihoa, joten älä unohda ihon kosteutusta! Ihoöljyjen käyttöä voi todennäköisesti vähentää tai ehkä skipata öljyt  ainakin hetkellisesti kokonaan ja vaihtaa täyteläisemmän kosteusvoiteen ohuempaan. Älä kuitenkaan lintsaa kasvoveden käytöstä, vaan käytä sitä runsaasti aamuin ja illoin, sillä vaikka iho ei kaipaisikaan juuri öljyjä ja rasvaa, se kaipaa kuitenkin vedestä saatavaa kosteutta! Etenkin reilumman aurinkoaltistuksen jälkeen kannattaa helliä ihoa myös kosteuttavalla naamiolla, jollainen on esimerkiksi Anumatin Intensive Hydrating Mask. Muista myöskin kosteuttavat seerumit, joista erityisen hyvin kesäiholle sopivat Anumatin rauhoittava ja vaalentava Couperose-CE Serum sekä EkoPharman Vadelma Hoitoseerumi.

Facebook
Pinterest
Twitter
LinkedIn
Jatka lukemista

Muita artikkeleita