MEILLÄ LUONNOLLINEN KAUNEUS JA HYVINVOINTI KULKEVAT KÄSI KÄDESSÄ.

AURINKO: IHO-ONGELMIEN HOITAJA TAI AIHEUTTAJA

Aurinko auttaa toisiin iho-ongelmiin, kun taas toisia se pahentaa.

Moni on innoissaan, kun auringonsäteet alkavat lämmittää pitkän talven jälkeen. Toisia taas hiukan lannistaa: tästäkö alkaa taas jatkuva aurinkovoiteilla läträäminen? Kolmannet ihmettelevät, mitä järkeä on edes puhua aurinkosuojista, kun kesä on vielä kaukana. Jos sinulla kuitenkin on tai on ollut ruusufinni- tai POD-oireilua, aurinkoihottumaa, maksaläiskiä tai helposti palava iho, auringolta kannattaa ehdottomasti suojautua jo kevättalvella, koska UV-säteily alkaa jo voimistua näihin aikoihin, ja se aiheuttaa tai pahentaa edellämainittuja vaivoja. Lisäksi keväisin suojaava otsonikerros ja myös iho on ohuimmillaan, joten iho on alttiimpi UV-säteilylle, varsinkin jos lumi ja jää heijastavat sitä lisäten samalla sen vaikutusta.

Iho-ongelmia on helpompi ennaltaehkäistä kuin hoitaa, joten jos sinulla on esimerkiksi ihosairaus, jolle UV-säteily on haitallista, aurinkosuojan käyttö on ensiarvoisen tärkeää. Tällä voidaan välttää esimerkiksi ruusufinnin puhkeaminen tai paheneminen ja maksaläiskien ilmaantuminen tai tummuminen. Suojakertoimen on oltava riittävän korkea, vähintään SPF30, eikä korkeammastakaan ole haittaa. Varsinkin pigmenttimuutoksille alttiille kohdille kannattaa käyttää suojakertoimen 50 tuotetta, esimerkiksi helppokäyttöistä, kevyesti sävytettyä AlgaMariksen puikkoa. Oma suosikkimme koko kasvojen suojatuotteesta on AlgaMariksen sävyttävä SPF30 aurinkovoide, joka toimii BB- tai meikkivoiteen tavoin, ja jonka kolmesta sävystä löytyy jokaiselle sopiva.

Muun muassa atooppinen ihottuma ja psori yleensä paranevat UV-säteilyn vaikutuksesta, ja niiden hoitoon käytetäänkin joskus UV-valolaitetta. Näistäkään iho-ongelmista kärsivän ei kannata unohtaa aurinkosuojaa, sillä palamis- ja syöpäriski on edelleen olemassa, vaikka iho hyötyisi muuten UV-säteilystä, ja lisääntyvään UV-säteilyyn kannattaa totutella vähitellen.

Akneen aurinko voi vaikuttaa joko lievittämällä tulehdusta tai toisaalta vilkastuttamalla talintuotantoa ja siten (ehkä viiveellä) huonontaen ihon kuntoa. Etenkin helposti tukkeutuva iho kannattaa puhdistaa huolellisesti ja suosia esimerkiksi öljy- ja savipitoisia puhdistustuotteita, kuten Unnan Usvaa ja Raitaa, jotka puhdistavat ehkä hiukan tahmeatkin suojatuotteet emulsioita tehokkaammin.

Facebook
Pinterest
Twitter
LinkedIn
Jatka lukemista

Muita artikkeleita