Uusi kosmetologimme Milla on taas täällä!

 Kategoria Ajankohtaista

Alkuvuodesta saimme kauneushoitolaan lisäkäsiä, kun kosmetologi Milla Korpinen liittyi riveihimme. Korona tuli ja sotki tilanteen, nyt Milla on tullut takaisin ja on valmis palvelemaan teitä, välillä myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Milla Korpinen valmistui kosmetologiksi ja ylioppilaaksi Jyväskylässä vuonna 2015. Kauneudenhoitoala on intohimoni ja tiesin jo varhain yläasteella, että haluan opiskella kosmetologiksi. Luonnonkosmetiikka on myös aina kiinnostanut minua ja nyt on ihana syventyä siihen maailmaan täysin. Tykkään aina oppia uusia asioita, joten nyt on parasta, kun Johannan opissa on joka päivä mahdollisuus oppia uutta.

Yksi tavoite tekemissäni hoidoissa on, että pystyt rentoutumaan täysin ja unohtamaan muut arjen kiireet hetkeksi. Pyrin onnistumaan siinä rauhallisen luonteeni, lämpimien käsien ja lempeän varmojen otteiden avulla.

Nautin työssäni eniten rentouttavien kasvohoitojen tekemisestä, mutta myös ei niin välttämättä rentouttavat hoidot, kuten karvanpoistot luonnistuvat. Karvanpoistoissakin pyrin olemaan mahdollisimman helläkätinen. Lämpimästi tervetuloa hoitaviin käsiini!