Tulossa: kasvivärilauantait!

 Kategoria Ajankohtaista, Blogi

Kasviväri on luonnollisen elävä ja kaunis!

dsc01208

Tulossa: kasvivärilauantait! Jatkossa järjestämme erityisen kasvivärilauantain neljästi vuodessa. Teemalauantain aikana Chillissä ei tehdä muita töitä, joten tuolloin esim. synteettisistä väreistä hengitystieoireita saavien on helpompi tulla värjäyttämään hiuksensa. Kasvivärjäykset ovat toki saatavilla jatkuvasti, mutta kasvivärilauantaina ne ovat tarjolla normaalia edullisempaan hintaan: lyhyille hiuksille 70 euroa, puolipitkille 80 euroa ja pitkille 90 euroa. Päivän aikana värjätään limittäin muutaman asiakkaan hiukset – oman värisi vaikutusajalla ekokampaaja Anne saattaa esimerkiksi levittää väriä toisen asiakkaan hiuksiin, jolloin ajankäyttö tehostuu ja palvelun hinta saadaan alhaisemmaksi. Teemalauantain värjäyksiin EI ole mahdollista yhdistää hiusten leikkausta tai esimerkiksi ripsien ja kulmien kestovärjäystä, mutta muina aikoina nämä lisäpalvelut ovat toki saatavilla. Seuvaava kasvivärilauantai on 27.5.2017 varaathan aikasi puhelimitse 0453408570.

Blogissa lisää kasvivärjäyksestä!

Tervetuloa kokeilemaan uutta!