Hyvä paha aurinko!

 Kategoria Ajankohtaista, Blogi

Tässä päivitettynä parin vuoden takainen blogijuttumme auringosta ja aurinkotuotteista:

Muutama aurinkoinen viikko on takana ja moni on jo saanut iholleen hiukan rusketusta – tai ehkä punoitustakin. Viimeistään nyt on hyvä aika tehdä ratsia kylppärin kaappeihin ja tarkistaa aurinkovoidepakkausten säilyvyysajat. Kannattaa myös muistaa, että parasta ennen –päivämäärä ei kerro koko totuutta, vaan ratkaisevampaa on tuotteen säilyvyys pakkauksen avaamisen jälkeen. Aurinkosuojatuotteiden kohdalla tosin suojausteho ja tuotteen ominaisuudet alkavat kärsiä yleensä jo nopeammin etenkin, jos purnukat pääsevät lämpenemään rannalla loikoillessa ehkä jopa suorassa auringonpaisteessa. Hyvä nyrkkisääntö on, että aurinkotuotteet kannattaa pyrkiä käyttämään yhden kesän tai viimeistään sitä seuraavan etelässä vietetyn talviloman aikana ja hankkia seuraavana keväänä uudet tuotteet, jotta suojausteho olisi kohdillaan.

Ihoa polttaa erityisesti UVB-säteily, kun taas UVA-säteily aiheuttaa ennen kaikkea ennenaikaista vanhenemista. Ihon palaminen, erityisesti toistuva sellainen, suurentaa ihosyöpäriskiä selvästi, mutta myöskään iho, joka ei pala herkästi, ei ole täysin turvassa esimerkiksi melanoomalta. Toisin kuin edelleenkin yleisesti ajatellaan, UV-säteilyä on myös pilvisellä säällä, jopa polttavassa määrin, joten etenkin herkkäihoisten on syytä suojata ihonsa myös pilvisinä päivinä ainakin 11-15 välillä, jolloin säteily on voimakkainta. UV-säteily käynnistää iholla myös D-vitamiinin tuotannon, joten on siitä hyötyäkin. Aurinkoa ei kuitenkaan tarvitse ottaa tämän hyödyn saadakseen pitkän kaavan mukaan, vaan D-vitamiinia syntyy iholla tarpeeksi jo noin vartissa, ja muutama kerta viikossa riittää.

Chillin hyllystä löytyy sertifioituja suojakertoimellisia luonnonkosmetiikkatuotteita Algamarikselta. Missään näistä tuotteista ei luonnonkosmetiikan periaatteiden mukaisesti löydy kemiallisia UV-filttereitä (jotka voivat mm. toimia hormonihäiritsijöinä sekä allegrisoida herkästi) eikä nanopartikkeleita (joiden on epäilty imeytyvän ihosta elimistöön). Luonnonkosmetiikan suojavoiteiden teho perustuu fysikaaliseen suojaan eli ne heijastavat peilin tavoin UV-säteitä iholta pois, ja suojateho alkaa kemiallisista filttereistä poiketen heti voiteen levittämisen jälkeen.

Algamariksella on valikoimassa kasvoille tarkoitettu sävyttävä aurinkovoide (26 €). Tämän voiteen suojakerroin on 30 ja se levittyy pehmeästi kasvoille toimien loistavasti myös meikinalusvoiteena, joka täydentyy meikkipohjaksi helposti vain kevyellä meikkipuuterin sipaisulla, mutta se tuo iholle mukavasti sävyä yksikseenkin. Voiteesta löytyy kahta sävyä, joista vaaleampi sopii aivan maidonvalkeaa ihoa lukuunottamatta suurimmalle osalle suomalaisista ainakin alkukesästä, ja tummempi puolestaan on hyvä ruskettuneelle iholle.

Lisäksi hyllystä löytyy niin kasvoille kuin vartalollekin sopiva aurinkosuojaspray suojakertoimilla 50 (33 €) ja 30 (31 €). Suuremman suojakertoimen spray vaatii luonnollisesti hiukan huolellisempaa levitystä kuin kolmekymppinen, mutta kumpikin levittyy iholle mukavasti jättämättä ihoa valkoiseksi. Nämä sprayt ovatkin lunastaneet paikkansa monen lempparituotteena! Lisäksi valikoimissa on erityisesti lapsille ja herkkäihoisille kehitetty SPF50-voide (33,50 €) sekä kasvoille tarkoitettu SPF50-voide (25 €). Auringonoton jälkeen vartalon ihoa rauhoittamaan ja kosteuttamaan sopii virkistävä, kookoksen tuoksuinen After sun –voide (22 €).

Vielä muistutukseksi: korkeakaan suojakerroin ei blokkaa UV-säteitä, etenkään UVA-säteitä täysin, joten viidenkympin suojakertoimellakin iho altistuu pitkäaikaisesti ja jatkuvasti aurinkoa ottaessa erityisesti vanhentaville UVA-säteille. Suojakerroinluku kertoo suojatehosta polttavia UVB-säteitä vastaan, kun taas UVA-suojatehoa ei tarkkaan kerrota (EU:n suosituksen mukaan sen tulisi kuitenkin olla 1/3 UVB-suojatehon määrästä). Meiltä voit kysyä lisää juuri sinulle sopivan tuotekoostumuksen ja suojakertoimen löytämiseksi.